Verhoilua tyylillä & tunteella
KRETAN PLAYGROUND
KRETAN OMPELU
Veneverhoilu
Muut palvelut
Via AnniLiina verhoilee Liedossa monipuolisesti
kretalla on uusi ompeluliike joka on avannut liikkeensä oulun keskustaan
Verhoilen vanhoja kalusteita nojatuolista sohvaan, minkä lisäksi veneverhoilua ja kaikkea tältä väliltä! Otan mahdollisuuksien mukaan verhoilutöiden lisäksi vastaan tilauksia myös erilaisista ompelutöistä. Palvelen pääasiassa yksityishenkilöitä, mutta asiakkaikseni ovat tervetulleita myös yritykset.
Älä epäröi kysyä, jos mietit jonkin kohteen verhoilua – palvelen ja vastaan kysymyksiin ilomielin!
Yrityksestä
Perustin Via AnniLiinan vuonna 2008. Olen aina nauttinut käsillä tekemisestä ja tein aiemmin pitkään töitä muun muassa pianon opettajana. Vähitellen kuitenkin unelma alanvaihdosta ja uudenlaisesta itseni toteuttamisen muodosta kypsyi. Päästyäni kotikunnassani Liedossa ammattiverhoilijan oppiin, päätös alanvaihdosta oli valmis.
Opittuani verhoilua 1,5 vuotta mestari-kisälli -tyyliin perustin oman verhoomoni Via AnniLiinan. Entinen rakas harrastus on nyt ammattini. Työssäni minulle on tärkeintä työn jälki, minkä lisäksi panostan hyvään palveluun. Olen helposti lähestyttävä ja palvelen asiakkaitani alusta loppuun. Kanssani asioidessasi saat kaiken mustaa valkoisella, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä. Verhoilu ja kädentyöt ovat intohimoni ja jokainen työtilaus on erilainen – se on tässä työssä parasta.